NG Group Logo
NG Group Logo

Carbon2x

Ajankohtaista

Kirjaudu

Lehdistötiedote

NG Nordic nimitti uudelle yritykselle johtoryhmän kiertotalouden kärkiosaajista

14. tammikuuta 2025 klo 09.00

NG Groupin ja Fortum Recycling & Wasten muodostamalle uudelle yhtiölle, NG Nordicille, on nimitetty uusi johtoryhmä. 

NG Nordic Executive Leadership Team

"Uusi johtoryhmä tuo mukanaan laajan kokemuksen jäte- ja kierrätysteollisuudesta. Sen jäsenillä on monipuolinen tausta ja laaja-alainen osaaminen eri puolilta Pohjoismaita, joiden myötä tuodaan yhteen uusia ja raikkaita näkökulmia. Olen luottavainen, että yhdessä onnistumme saavuttamaan tavoitteemme", sanoo tulevan NG Nordicin toimitusjohtaja Bjørn Arve Ofstad.

Ruotsalainen vaikuttavuussijoitusyhtiö Summa Equity saattoi päätökseen vuoden 2024 lopulla Fortum Recycling & Wasten oston norjalaisen NG Groupin kautta. 
 
Fortum Recycling & Waste ja NG Group sulauttavat tänä keväänä toimintonsa uuden yritysnimen, NG Nordicin, alle. Yhtiö ottaa käyttöön uuden toimintamallin uuden johtoryhmän alaisuudessa ja lanseeraa yhtenäisen brändin vuoden 2025 toisen neljänneksen alussa. 
 
"Uusi johtoryhmämme vahvistaa asemaamme johtavana pohjoismaisena kiertotalousratkaisujen ja ympäristöpalvelujen tarjoajana. Tavoitteenamme on olla kiertotalouden edelläkävijä yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa", sanoo Ofstad.

Uusi johtoryhmä koostuu seuraavista henkilöistä:

  • Bjørn Arve Ofstad: Toimitusjohtaja
  • Espen Krey Brettås: Talousjohtaja
  • Runa Opdal Kerr: Vaikuttavuusjohtaja
  • Andreas Lindström: Strategiajohtaja
  • Lin Cathrine Austbø: Henkilöstö- ja organisaatiojohtaja (väliaikainen)
  • Kalle Saarimaa: Operatiivinen johtaja ja liiketoimintajohtaja alueella, joka keskittyy vaarallisten aineiden käsittelyyn ja jätehuollon kokonaisratkaisuiden tarjoamiseen teollisuusasiakkaille.
  • Kari von Ubisch: Liiketoimintajohtaja alueella, joka keskittyy jätteiden keräys-, käsittely- ja kierrätysratkaisuihin erilaisille asiakkaille.
  • Are Strøm: Liiketoimintajohtaja alueella, joka keskittyy rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöön ja kestävään purkamiseen.
  • Toni Ahtiainen: Liiketoimintajohtaja alueella, joka keskittyy kierrätysraaka-aineiden laajamittaiseen saatavuuteen edistyneiden kiertotalousratkaisujen kautta.

NG Nordic

Fortum Recycling & Waste ja NG Group ovat yhdistäneet voimansa johtavaksi pohjoismaiseksi kiertotalousratkaisujen ja ympäristöpalveluiden tarjoajaksi. Ratkaisemme yhdessä ilmastonmuutoksen ja raaka-ainepulan merkittävimpiä haasteita: Vältämme päästöjä muuntamalla jätteitä arvokkaiksi raaka-aineiksi ja suojelemme luonnon ekosysteemejä poistamalla vaaralliset aineet kierrosta.  

Meillä on vahva jalansija Pohjoismaissa ja olemme olennainen osa pohjoismaista teollista infrastruktuuria. 3 500 työntekijämme ammattitaidolla tarjoamme räätälöityjä asiakasratkaisuja läpi koko arvoketjun. Käsittelemme vuosittain 4,4 miljoonaa tonnia jätettä 90 toimipaikassamme. Liikevaihtomme on vuositasolla 1,2 miljardia euroa. 

Jaa tämä:

NG Group Logo
NG Nordic

NG Nordic on johtava pohjoismainen kiertotalousratkaisujen ja ympäristöpalvelujen tarjoaja. Meillä on 3 400 työntekijää ja 90 toimipaikkaa Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Käsittelemme vuosittain 4,4 miljoonaa tonnia jätettä. Tarjoamme turvallista ja tehokasta jätehuoltoa, korkealaatuista kierrätystä ja palautamme materiaaleja takaisin kiertoon auttaen samalla asiakkaitamme vähentämään heidän hiilidioksidipäästöjään.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

© NG Nordic 2025. Kaikki oikeudet pidätetään.