Lehdistötiedote
Näsijärven nollakuituhanke etenee – ruoppauksen koevaihe käynnistyy
11. syyskuuta 2023 klo 07.00

Alkuvuodesta 2023 Tampereen kaupunki valitsi Fortum Recycling & Wasten kumppaniksi toteuttamaan nollakuiduksi kutsutun puukuidun poistoa Näsijärvestä. Nollakuitu on selluteollisuudesta ylijäänyttä puuainesta, jota on Hiedanrannan - Niemenrannan vesialueella arviolta 1,5 miljoonaa kuutiota yhteensä noin 35 hehtaarin alueella ja paksuimmillaan yli 10 metrin kerrospaksuudelta. Kuitu on päätynyt vesistöön alueella aiemmin toimineen metsäteollisuuden johdosta.
Hankkeen näytteenotto-, suunnittelu- ja luvitusvaihe etenee vuoden 2023 aikana ja tavoitteena on aloittaa varsinaiset kunnostustyöt loppuvuodesta 2024.
Seuraavaksi nollakuidun poistoprojekti etenee ruoppauksen koevaiheeseen. Käytännössä koevaihe tarkoittaa muun muassa alueella tehtäviä näytteenottoja, koeruoppauksia, kaasu- ja lämpötilamittauksia, sedimenttinäytteiden kairauksia ja alueen luotausta sekä nollakuidun kuivauskokeita.
Lähtökohtaisesti koetoiminnan ei pitäisi vaikuttaa alueen asukkaisiin. Vesistössä liikkuu koevaiheen aikana yksittäisiä ruoppaus- ja venekalustoja koealueella. Vähäiset hetkelliset hajuhaitat koetoiminnasta ovat mahdollisia.
Projektin aikana Fortumin tavoitteena on uusiokäyttää mahdollisimman paljon vesistöstä kerättyjä kuituja. Sellupohjaiset kuidut tullaan hyödyntämään polttoaineen tekemisessä, sekä mahdollisesti myös maanrakennuksessa.
Lisätietoja:
Teppo Tuomanen, tuotelinjapäällikkö, Fortum Recycling & Waste
teppo.tuomanen@fortum.com
puh. +358 50 577 6549