NG Group Logo
NG Group Logo

Carbon2x

Ajankohtaista

Kirjaudu

Referenssi

Jätteiden tehokas lajittelu on yksi keino kohti hiilineutraalia Messukeskusta

20. toukokuuta 2024 klo 06.00

Helsingin Pasilassa sijaitsevassa Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin 60 erilaista messutapahtumaa sekä 500 kokousta ja kongressia, jotka houkuttelevat paikalle jopa miljoona kävijää. Jo yli 100 vuotta toiminut Messukeskus on Suomen suurin tapahtumatalo, jonka, jonka asiantuntevana jätehuollon kumppanina ja kestävien elämysten mahdollistajana toimii NG Nordic (aik. Fortum Recycling & Waste). 

Kuvan lähde: Messukeskus

Yhteistyöllä tehokkaampaa jätteiden lajittelua 

NG Nordicin ja Messukeskuksen yhteistyö alkoi vuoden 2020 lopulla, keskellä koronapandemiaa, jolloin Messukeskuksen toiminnot olivat vähäisiä eikä jätettä kertynyt paljoa. Pandemian väistyttyä yhteistyössä päästiin vauhdikkaampaan vaiheeseen. NG Nordic huolehtii Messukeskuksen tavanomaisista ja vaarallisista jätteistä. Tavanomaisista jätteistä eniten syntyy energiajätettä sekä esimerkiksi puujätettä ja pahvijätettä. Vaarallisten jätteiden osalta eniten syntyy loisteputkia, koska Messukeskuksella uusitaan valaistusta energiaa säästäviin led-valaisimiin. Lisäksi messutoiminnassa syntyy myös maalijätettä ja muita palavia nesteitä. 

Messukeskuksessa on panostettu kierrätykseen jo vuosien ajan, mutta maaliskuusta 2024 alkaen kierrätys otti vielä askeleen eteenpäin, kun Messukeskuksessa aloitettiin muovien erilliskeräys. Tavoitteena on vähentää energiajätteen määrää ja auttaa varmistamaan, että muovijäte päätyy kierrätettäväksi ja uusiokäyttöön.  

”Tarjoamme Messukeskukselle kokonaisjätehuoltopalvelua, johon sisältyy astiat ja merkintämateriaalit tavanomaisten ja vaarallisten jätteiden keräykseen ja lajitteluun sekä jätteiden vastaanoton. Lisäksi hyödynnämme uudistunutta asiakasportaaliamme, jonka avulla niin me kuin asiakkaammekin pysymme hyvin kärryillä yhteistyön sujumisesta. Käytännössä työmme Messukeskuksen tarkoittaa muun muassa jätemäärien tutkimista ja oikeanlaisten ratkaisujen etsimistä niin ympäristön, turvallisuuden kuin taloudellisten kannustimien näkökulmasta. On ollut hienoa nähdä, miten olemme voineet olla konkreettisesti avuksi esimerkiksi muovin erilliskeräyksen järjestämisessä”, kertoo Jori Luomi, NG Nordicin Uudenmaan aluemyyntipäällikkö.  

Jätehuolto on tärkeä osa vastuullisuustavoitteiden toteutumista 

Vastuun kantaminen ympäristöstä on yksi Messukeskuksen kolmesta vastuullisuustyön osa-alueesta. Messukeskuksen tavoitteena onkin murtaa messuihin liittyvä myytti niiden turhasta roskantuottamisesta, sillä oikeanlaisella jätteiden lajittelulla voi olla merkittäviä taloudellisia ja ympäristöllisiä hyötyjä. Messuhallien lajittelupisteissä lajitellaan erikseen keräyspaperit ja -pahvi, biojäte, keräyspuu, lasi, muovit, metallijäte ja matot.  

NG Nordicin ja Messukeskuksen väliseen yhteistyöhön sisältyy jätehuollon lisäksi kattava raportointi esimerkiksi jätemääristä ja -jakeista sekä hiilijalanjäljestä. NG Nordicin viimeisimmän hiilijalanjälkilaskennan mukaan Messukeskuksen jätteiden kierrätyksen kautta vältetyt jätteenkäsittelyn päästöt olivat -51 tonnia vuonna 2023. Vältetyillä päästöillä tarkoitetaan niitä päästöjä, jotka jäävät syntymättä, kun kierrätettyjä materiaaleja käytetään neitseellisten materiaalien sijaan.  

”Hiilineutraaliuden tavoittelu on tärkeä osa toimintaamme, ja yhteistyö NG Nordicin kanssa on iso osa tätä kokonaisuutta. Messutoiminnan seurauksena syntyy huikea määrä erilaisia jätejakeita, joiden oikeanlaiseen kierrättämiseen saamme heiltä tarvitsemaamme tietotaitoa ja osaamista. Yhteistyön sujuvuuden kannalta myös oma yhteyshenkilö on ollut ehdottoman tärkeää, ja olemmekin aina saaneet apua heti kun olemme sitä pyytäneet”, sanoo Jaana Tuominen, Messukeskuksen ylläpitopäällikkö. 

Tulevaisuudessa Messukeskuksen tavoitteena on nostaa kierrätysastetta vieläkin korkeammalle tasolle ja optimoida lajittelua entisestään.  

Kumppanisi vaativaan jätehuoltoon

Tutustu jätehuollon kokonaispalveluumme

Lue lisää
NG Group Logo
NG Nordic

NG Nordic on johtava pohjoismainen kiertotalousratkaisujen ja ympäristöpalvelujen tarjoaja. Meillä on 3 400 työntekijää ja 90 toimipaikkaa Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Käsittelemme vuosittain 4,4 miljoonaa tonnia jätettä. Tarjoamme turvallista ja tehokasta jätehuoltoa, korkealaatuista kierrätystä ja palautamme materiaaleja takaisin kiertoon auttaen samalla asiakkaitamme vähentämään heidän hiilidioksidipäästöjään.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

© NG Nordic 2025. Kaikki oikeudet pidätetään.