NG Group Logo
NG Group Logo

Carbon2x

Ajankohtaista

Kirjaudu

Carbon2x taustakuva

Carbon2x – kohti uuden sukupolven kiertotaloutta

Euroopassa syntyy vuosittain lähes 100 miljoonaa tonnia kierrättämätöntä jätettä, joka muutetaan energiaksi. Meidän tavoitteenamme on, että mahdollisimman suuri osa jätevirrasta käytetään uudelleen, kierrätetään ja hyödynnetään. Jätteenpoltto on tärkeä osa nykyistä jätehuoltojärjestelmää, mutta pystymme vielä parempaan.

Me uskomme, että kaikki hiili tulisi kierrättää. Tämä tarkoittaa sitä, että myös päästöt muutetaan uusiksi raaka-aineiksi. Jotta tämä onnistuu suuressa mittakaavassa, hiilidioksidin kierrättämistä täytyy ajatella uudella tavalla.

Carbon2x

Meidän ratkaisumme on Carbon2x

Carbon2x-pilottiohjelman tavoitteena on ottaa talteen jätteenpoltosta syntyvät hiilidioksidipäästöt ja muuntaa ne vastuullisiksi tuotteiksi. Carbon2x-konseptin avulla jätteenpolton ilmastovaikutuksia voidaan tuntuvasti vähentää sekä lisätä muovin kierrätystä. Lopputuloksena jätteenpolton ilmastovaikutus painuisi nettonegatiiviseksi ja muovipakkausten kierrätysaste voitaisiin Suomessa kaksinkertaistaa nykytasosta vuoteen 2030 mennessä.

Carbon2x:n hyödyt

Kierrätettävyys

Carbon2x edistää materiaalien kiertoa täydentämällä mekaanista kierrätystä.

Vastuulliset materiaalit

Carbon2x muuttaa jätteen arvokkaaksi uusien tuotteiden raaka-aineeksi, josta voidaan valmistaa esimerkiksi elintarvike- ja lääketeollisuuden pakkauksissa käytettävää korkealaatuista muovia.

Ilmastotyö

Carbon2x mahdollistaa pienemmän hiilijalanjäljen ottamalla talteen ja kierrättämällä jätteenpolton hiilidioksidipäästöt. Pelkästään Euroopassa tämä voi auttaa satoja jäte-energialaitoksia kierrättämään hiilidioksidipäästönsä.

Kierron sulkeminen

Carbon2x-ratkaisu sulkee hiilen kierron päästämällä talteen otetun hiilidioksidin takaisin materiaalien kiertoon kierrätettynä raaka-aineena.

Carbon2x-pilotin eri vaiheet

Riihimäen jätteenkäsittelylaitos

Ensimmäinen vaihe

Carbon2x-pilotti käynnistyi vuonna 2022 jätteenpolttolaitoksellamme Riihimäellä. Pilotin ensimmäisessä vaiheessa talteenotettuun hiilidioksidiin yhdistettiin vetyä, jolloin siitä saatiin valmistettua metaania. 

Carbon2x -kontti

Toinen vaihe

Vuonna 2023 ilmoitimme, että Carbon2x-pilotti oli valmis siirtymään toiseen vaiheeseen, jossa tavoitteena on tuottaa hiilidioksidipohjaisia muoveja.

Näin hiilidioksidi muuntautuu arvokkaaksi raaka-aineeksi

Fortum Carbon2x

CCU eli hiilen talteenotto ja hyödyntäminen

CCU (carbon capture and utilisation) tarkoittaa hiilen talteenottoa ja hyödyntämistä, ja sen avulla voimme paitsi vähentää päästöjä myös pitää niistä syntyvän hiilidoksidin kierrossa. Carbon2x-pilotin tavoitteena on muuntaa jäte energiaksi ja kierrättää sitä molekyylitasolla – ilman päästöjä. 

Uuden sukupolven vastuullinen muovi

INGA - plastics born from CO2

INGA - CO₂-päästöistä valmis­tettu uuden sukupolven vastuul­linen muovi

INGA on uuden sukupolven vastuullinen muovi, joka on valmistettu CO₂-päästöistä.

Ota yhteyttä

Tony Rehn kuva

Tony Rehn

Program Director

+358404855857tony.rehn@ngnordic.com

Ajankohtaista

NG Group Logo
NG Nordic

NG Nordic on johtava pohjoismainen kiertotalousratkaisujen ja ympäristöpalvelujen tarjoaja. Meillä on 3 400 työntekijää ja 90 toimipaikkaa Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Käsittelemme vuosittain 4,4 miljoonaa tonnia jätettä. Tarjoamme turvallista ja tehokasta jätehuoltoa, korkealaatuista kierrätystä ja palautamme materiaaleja takaisin kiertoon auttaen samalla asiakkaitamme vähentämään heidän hiilidioksidipäästöjään.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

© NG Nordic 2025. Kaikki oikeudet pidätetään.